Ystävät
Banneri Blogi Koti

Neljä vinkkiä kaupungissa asuvalle koiran omistajalle

Ystävät

Mikään ei ole niin ihanaa, kuin tulla kotiin pitkän työpäivän jälkeen karvaisen kaverin tervehtiessä sinua heti kun astut ovesta sisään. Mutta jos olet enemmän kaupunkielämiseen päin, niin saatat ihmetellä miten ihmiset sovittavat yhteen töissä käymisen, sekä koiran hoitamisen pienessä asunnossa.

Totuushan on se, että se on paljon helpompaa kuin miltä se kuulostaa. Jos vain otat tietyt asiat huomioon, niin kaupunkielämä ja koirat ovat täydellinen yhtälö.

Perusteet

Lapsuudessa sinulle oli ehkä tapana kertoa, miten koiran omistaminen on valtava vastuu. Ja niin se onkin! Jos työskentelet kodistasi käsin, vaatii se vähemmän ylimääräistä aikaa ja koirien seura on enemmän kuin tervetullutta. Työskennellessäsi muualla kahdeksan tuntia päivässä, saattaa kuitenkin koitua ongelmaksi.

Jos sinulta kuluu, sanotaanko kahdeksasta kymmeneen tuntiin joka päivä ennen kuin tulet kotiin illaksi, tarvitsee koirasi hieman ylimääräisiä sovittuja järjestelyjä. Näitä olisivat esimerkiksi suoraan töistä kotiin tuleminen ja jopa koirankävelyttäjän järjestäminen kesken työpäivän. Jos työsi syö sinulta pikemminkin 12–14 tuntia, kannattaa koiran hankkimista harkita uudestaan; kunnes sinulla on tarjota enemmän yhteistä aikaa koiralle.

Jahka tiedät henkilökohtaisen ja työaikataulusi toimivan koiranpennun kanssa, on aika arvioida asumistilanteesi. Monet vuokra- ja soluasunnot eivät salli koirien pitämistä, edes pienten sellaisten. Viimeinen asia mitä haluat, on asunnostasi tai nelijalkaisesta kaveristasi luopuminen tämän takia. Tarkista siis asumisen säännöt ja puhu vuokraisäntäsi tai taloyhtiösi kanssa tarkistaaksesi, että asut varmasti koiraystävällisessä rakennuksessa.

Koiran rotu

Usko tai älä, koolla on tässä asiassa vähemmän merkitystä kuin aktiivisuudella, tai esimerkiksi haukkumisen määrällä. Sen takia tanskandoggin pitäminen yksiössä vaikuttaa oudolta, mutta se on itseasiassa hyvin järkevä vaihtoehto ottaen huomioon, että ne ovat hieman laiskoja mutta ai, niin rakastettavia. Korkean energiatason omaavat koirat eivät vain yksinkertaisesti toimi kaupunkielämisen kanssa, ellei sinulla ole valtavasti tilaa heille kirmata ympäri, ja ellet ole valmis käyttämään vähintään paria tuntia päivässä heidän ulkoiluttamiseensa.

Valitse vähän rauhallisempi rotu, kuten esimerkiksi spanielit, bulldoggit, Bichon Frisé, Lhasa apsos, bernhardinkoira, Chow chow, taikka tanskandoggi. Saatat yllättyä, että monet suuret koirarodut ovat itseasiassa paremmin sopeutuvia kaupunkielämään kuin luulit. Monet sylikoirat ovat itseasiassa hyvinkin aktiivisia, joten ellei sinulla ole paljon tilaa kodissasi, niin ne eivät ole välttämättä paras vaihtoehto.

Sylikoirista puheen ollen, monet näistä roduista voivat olla hyvinkin, noh, äänekkäitä. Jos rakennuksesi seinät ovat kuin ne olisivat tehty paperista, et tule olemaan ainoa, joka kuulee koirasi herkeämätöntä ulvomista.

Toki, on olemassa poikkeuksia. Oikeanlaisella koulutuksella ja harjoituksilla, voit lieventää näitä haittoja minkä vain koiran kanssa. Tee tutkimuksesi eri koiraroduista huolella ennen kuin toivotat mikä tahansa hauvan tervetulleeksi perheeseesi – sekä asuintaloosi. Osa roduista karistaa karvoja huomattavasti enemmän kuin muut, ja karvapallot – kaiken kaupungista syntyvän pölyn lisäksi – voivat olla hyvinkin työläitä pitää kurissa.

Talon säännöt

Koiran pitäisi kyetä olemaan aivan yhtä mukavasti kotona kuin sinunkin. Tämä ei suinkaan tarkoita, että eläimet saisivat valtakunnastasi vallan, vaan että ympäristön tulisi olla iloinen, sekä tasapainoinen. Selkeiden rajojen, sääntöjen sekä rutiinien asettaminen koiralle ovat osa tämän turvallisen ympäristön luontia. Jep, yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sen päättämistä, että missä annat koirasi levätä ja nukkua, oli se sitten sohvallasi, sängylläsi vaiko omalla paikallaan lattialla.

Koiran päästäminen huonekaluille on oma valintasi, mutta jos päätät näin, niin ota huomioon muutama seikka siihen liittyen. Esimerkiksi mutaiset tassut ja valkoiset sohvat eivät elä sulosoinnussa. Valitse eläinystävällisiä huonekaluja, jotka on helppo puhdistaa, oli se sitten mikrokuitua tai irrotettavalla päällisellä. Niin kauan, kun sisutuksesi on helppo pitää puhtaana, ei koiran vapaa loikoilu koidu ongelmaksi.

Kalusteiden ylläpito

Koiranpennut pureskelevat ihan kaikkea, myös kalusteiden jalkoja. Ulkoiluta niitä paljon, sekä anna pennuille paljon leluja. Muista opettaa pennuille jo pienestä iästä, etteivät hampaiden jäljet kuulu tuoliesi pintaan.

Mitä tulee kodin verhoiltuihin kalusteisiin, karvoja tulee ainakin olemaan kaikkialla. Vaikka koirasi ei olisikaan erityisesti karistajatyyppiä, on karvoja kuitenkin aina siivottava. Monet koiranomistajat suosittelevat uhraamaan hieman sisutuksestaan siihen, että ostat sohvan, joka sulautuu yhteen koirasi karvojen värin kanssa.

Tee sijoitus ja osta hyvä imuri, kuten esimerkiksi Dyson Animal, jolla voit imuroida karvat kaikista kalusteiden koloista ja väleistä. Hieman vakavampiin tahroihin, katso kyseessä olevan materiaalin ohjeista, kuinka siitä parhaiten huolehditaan pesun ja lianpoiston kannalta.

Imuri

Ajattelitko myydä kalusteita eteenpäin? Puhdista pehmustetut kalusteet huolellisesti. Höyrypesurit ovat halvalla vuokrattavissa; ne eivät pelkästään poista kaikkea kotieläinten kuolaa, mutta saavat usein aikaan uutuuden kiiltoa kalusteissa. Kun myyt, muista AINA olla rehellinen ja ilmoittaa siitä, että sinulla on, tai on ollut kotieläimiä. Saatat rakastaa pikkuisia nelijalkaisia kavereitasi, mutta seuraavalla henkilöllä saattaa aiheutua näistä vakavia allergioita. Rehellisyydellä vältämme tällaiset terveysongelmat ja ylläpidät hyvää karmaa.

Pienemmät tilat ovat osa kaupungissa asumista, mutta niiden ei pitäisi vaikuttaa päätökseesi adoptoida koira. Niin kauan kuin huolehdit hauvastasi sekä huoneistostasi, voi kodin jakaminen turren kanssa olla ihana kokemus.