Lisätulot
Blogi Koti

5 tapaa ansaita rahaa kotona

Lisätulot

Yhä useammat ihmiset etsivät lisätulonlähteitä netistä. Mikä olisikaan sen parempi idea kuin tehdä kotoa käsin itselleen mielenkiintoista asiaa ja samalla saada palkkatyön ohelle lisätuloja. Tähän blogitekstiin keräsimme viisi tapaa miten saada rahaa kotoa käsin. Nämä tavat eivät välttämättä tuota tuloja saman tien vaan tulojen kasvaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Uskomme kuitenkin, että tämä on lopulta ainoa oikea tapa tehdä itselleen sopivan ja kuukaudesta toiseen tuottavan lisätulonlähteen. Nämä tavat ovat myös sellaisia, että niillä on ajan kanssa potentiaalia kasvaa niin isoksi tulonlähteeksi, että voit halutessasi tehdä siitä päätulonlähteen itsellesi.

Kirjoita blogia tai verkkosivua

Blogin ja nettisivujen kautta on mahdollista rakentaa erittäin passiivinen tulonlähde. Tämä vaatii kuitenkin aikaa ja osaamista. Kaikki on kuitenkin mahdollista oppia, kunhan olet kärsivällinen ja valmis oppimaan uusia asioita. Blogin ja nettisivujen kautta on mahdollista tienata rahaa monella tavalla ja nykyään nettisivujen rakentaminen on hyvin helppoa, johon pystyy kuka vain.

Mahdollisia tapoja tienata ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Blogin mainoksilla
  • Vertailusivuilla, joilla suosittelet lukijoille eri tuotteita
  • Yhteistyödiilit suoraan eri yritysten kanssa

Yllä mainittujen tapojen ansaintalogiikat vaihtelevat toisistaan ja niihin kannattaa perehtyä huolella ennen aloittamista. Tärkein asia nettisivujen suhteen on kuitenkin se, että mahdollisuuksia on monia ja kukan vain voi rakentaa siitä itselleen tulonlähteen. Omille sivuille tarvitsee saada kuitenkin kävijöitä. Mitä enemmän saat kävijöitä niin sitä enemmän tienaat. Tämä ei kuitenkaan ole aina helppoa ja se vaatii yleensä säännöllistä sisällön tuottamista ja aikaa.

Tee verkkokurssi

Oman verkkokurssin avulla saat luotua omasta mielenkiinnonkohteesta tuottavaa. Kaikilla on asioita mistä tiedät enemmän kuin keskiverto ihminen. Kaikkeen voi myös erikoistua ja erikoistumisella ei tarkoiteta monen vuoden koulua, vaan jo se riittää, että olet perehtynyt asiaan enemmän kuin moni muu. Luet esimerkiksi asiasta muutamia kirjoja ja tutkit asiaa lisää netistä. Pelkästään tällaisella perehtymisellä saatat saada tarpeeksi tietämystä aiheeseen ja voit opettaa muita. 

Tehtyäsi kiinnostavan verkkokurssin, tuottaa se sinulle täysin passiivista tuloa. Verkkokurssin ollessa myynnissä ei sinun tarvitse huolehtia enää mistään muusta kuin markkinoinnista. Etenkin jos löydät ikivihreän aiheen kurssille ja sille löytyy mielenkiintoa vielä muutaman vuodenkin päästä, niin kerran tehdyllä työllä tienaa kyllä varmasti hyvin.

Perusta verkkokauppa

Verkkokaupan luominen voi kuulostaa nopeasti isolta projektilta, mutta se ei sitä välttämättä ole. Verkkokaupan voi perustaa suoraan kotisohvalta. Tuotteita voi säilyttää esimerkiksi omassa varastossa tai on mahdollista perustaa ns. DropShipping verkkokauppa, jolloin et tarvitse edes varastoa. Verkkokaupan rakentaminen vaatii myös aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta oman kaupan voi aluksi perustaa vain muutamalle tuotteelle ja hiljalleen laajentaa valikoimaa. 

Verkkokaupan pyörittäminen vaatii aikaa, sillä tuotteet tulee paketoida ja lähettää eteenpäin. Nämä asiat voivat myös ulkoistaa, jollei niitä itse halua tehdä. Verkkokaupan pystyttäminen ei ole helpoin tapa tienata lisää rahaa, mutta siinä kiehtoo erityisesti sen rajattomat mahdollisuudet. Voit valita kauppaan juuri ne tuotteet mitä haluat ja kauppaa voi laajentaa ja kasvattaa juuri niin kuin itsestä tuntuu hyvälle.

Ryhdy freelanceriksi

Yrittäjä

Freelancerina laskutat tehdystä työstä. Freelancerina voit tehdä käännöstöitä, ottaa valokuvia tai vaikkapa kehitellä yrityksille uusia logoja. Mahdollisuuksia on loputtomasti ja kaikki onkin kiinni vain sinun viitseliäisyydestä. Freelancerille työt harvoin tulevat itsestään eteen, joten niitä tulee etsiä ja kysellä. Kannattaa olla rohkea ja kysellä yrityksiltä, onko heillä tarvetta juuri sinun ammattitaidolle. 

Viestiin tai soittoon yritykselle kannattaa kuitenkin panostaa. Ota selville yrityksen perustiedot ja kerro miten voisit ratkaista heidän ongelmansa tai miten sinä voisit parantaa heidän toimintaansa. Töitä on varmasti tarjolla ja freelancerina on sinun tehtäväsi löytää ne!

Tavaroiden flippaaminen

Voit löytää monia mahdollisuuksia tavaroiden ostamisesta ja myynnistä. Mikä on sinun erityisosaamisaluettasi? Tori.fi sivulta voit tehdä helposti lisätienestiä ostamalla halvalla ja myymällä kalliimmalla. Jos olet erityisen hintatietoinen jollain alalla, tästä saa helposti oivan pikku bisneksen. 

Seuraamalla myynti-ilmoituksia pääset nopeasti kärryille sopivien tuotteiden hintatasoista. Ostamalla ja myymällä opit myös myynti- ja neuvottelutaitoja, joten flippaamisessa kehittyy ja samalla tuotot kasvavat.